Perehdy servereiden saloihin School of Gamingin taitokerhoissa

OMA PELISERVERI?

Oman peliserverin pyörittäminen on monien gamereiden mielessä. Mitä se tarkoittaa ja miten homman saa rokkaamaan? Servereiden saloihin perehdytään serveritaitokerhoissamme.

Alkeista on hyvä aloittaa

Tasoloikkapelin tavoin, servereiden kanssa kannattaa aloittaa perusteista. Huomaathan, että kerhoissa käydään myös läpi hieman pakollista teoriaa, eikä näin ollen ole perinteinen pelikerho.

Yksi taso kestää 12 viikkoa. Valitse sopiva päivä alla olevista vaihtoehdoista. Jos haluat kehittävää harrastamista myös muille päiville, suosittelemme muita taitokerhojamme tai ihan vaan hengailua pelinuokkarilla.

Hyppy seuraavalle levelille

Kun on suorittanut ensimmäisen tason, voi siirtyä seuraavalle tasolle serverisi kanssa.

Lisäohjelmaa viikolle löytyy niin pelinuokkarilta kuin esimerkiksi Fortnite-pelisuunnittelukerhosta tai vaikka ohjelmointikerhoista.