Mikko Reksi
Mikko Perälä · The Princi-Pal of School of Gaming
Positiivisen pelaamisen lähettiläs
- suomi
- ruotsi
- englanti
Kuka on Mikko?
Mikko Perälä, joka tunnetaan digitaalisessa maailmassa paremmin Reksinä, on School of Gamingin perustaja. Vuodesta 2016 hän on tehnyt ruutuajasta laatuaikaa järjestämällä pelaamiseen liittyviä kerhoja, leirejä, turnauksia, työpajoja ja tapahtumia lapsille ja heidän vanhemmilleen. Vuonna 2018 hän kehitti Pelipaku-konseptin, jonka avulla peliaiheiset tapahtumat saavuttivat tuhansia lapsia ympäri Suomen myös haja-asutusalueilla.
Reksi uskoo, että pelaaminen on hyvä harrastus siinä missä kirjoittaminen, jalkapallo tai musiikki, jotka muuten kaikki ovat hänelle itselleen rakkaita harrastuksia. Parhaimmillaan pelaaminen on, kun koulutettu aikuinen ohjaa sitä turvallisessa yhteisössä. Tämä ajatus on jokaisen School of Gamingin kerhon tai muun tapahtuman taustalla.
Reksi vie aktiivisesti pelaajan näkökulmaa myös Euroopan komission Digital Education Hubiin (EDEH), jossa hän työskentelee pelikasvatukseen liittyvien kysymysten parissa yhdessä muiden eurooppalaisten koulutusalan ihmisten kanssa.
Hänen tehtävänsä ei ole helppo. On haastavaa muuttaa sitä, mitä yhteiskunta ajattelee peleistä ja pelaamisesta. Tässä Reksin apuna on kynä, tai paremminkin näppis. Hän kirjoittaa vanhemmille viikoittaisen uutiskirjeen, Postia Reksiltä, ja kirjoittaa ahkerasti blogitekstejä SoG:n sivuille, yleensä kuppi vihreää teetä välittömästi käden ulottuvilla.