School of Gamingin uusi toimintamalli

School of Gamingin lukujärjestys ja uusi toimintamalli

School of Gaming otti kesän aikana aimo loikan kohti sitä visiota, joka reksillä oli mielessään, kun School of Gamingin peruskiven muurasi Sogversumin tuulisille nummille. Vaikka reksin kesälomat paloivatkin vision parissa työskennellessä iloisesti rätisten, niin lopputulokseen on oltava tyytyväinen. School of Gamingin uusi toimintamalli syntyi. Selostan seuraavassa mitä se tarkoittaa gamerin ja hänen vanhempiensa vinkkelistä katsottuna.

Uusi toimintamalli: Pelien Peli – Game of Games

Ne, jotka ovat olleet mukana meidän leiritoiminnassa, ovat huomanneet, että leiri on itse asiassa yksi viikonpituinen peli, jossa on käsikirjoitus, erilaisia hahmoja ja tavoitteet. Leiriläiset voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa tarinaan ja siihen mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Lisäksi tulee mukaan ennakkotehtäviä, liikunnallista aktivointia ja kotona tehtäviä haasteita. Leirillä olleet saavat diplomin eli suoritusmerkin eli badgen.

Uudessa toimintamallissa olemme tuoneet tuon leirikonseptin jokapäiväiseen toimintaamme. School of Gaming ja kaikki mitä siellä tapahtuu on yksi piiitkä peli, jolla on käsikirjoitus. Käsikirjoitus jakaantuu muutamaan pääjuoneen ja alisteisiin sivujuoniin. Näitä juonen kiemuroita on jaettu eri mittaisiksi, jossa pääjuoni juoksee koko lukuvuoden läpi ja sivujuonet jaettu muutamien viikkojen tai kuukausien mittaisiksi episodeiksi. Ihan niin kuin telkkarissa ja salkkareissa.

Osallistumalla mukaan School of Gamingin toimintaan pääsee gamer mukaan tähän tarinaan ja vaikuttamaan oppitunneilla juonen käänteisiin yhdessä muiden gamereiden kanssa. Tulevaisuudessa gamerit keräävät itselleen oppitunneilla, kotitehtävien tehden ja erilaisissa School of Gamingin järjestämissä tapahtumissa pisteitä ja suoritusmerkkejä ja näin etenevät gamer-polullaan. Nämä kaikki tallentuvat gamerin omaan profiiliin.

Seuraavaksi hieman yksityiskohtaisempaa informaatiota mitä kaikkea oppitunneilla tehdään.

Oppitunnit ja suuntautumisvaihtoehdot

“Vanhassa mallissa” meillä oli yli 20 erilaista kerhoa. Nyt kerhoista on luovuttu, sillä ne hankaloittivat vanhempien ostamista. Sen sijaan vanhemmat ostavat gamerilleen “pääsylipun” School of Gamingiin joko yhdelle, kahdelle tai useammalle oppitunnille viikossa. Ostoprosessin jälkeen vanhemmat valitsevat gamerilleen oppitunnin tai oppitunnit, joka heille aikataulullisesti ja sisällöllisesti parhaiten sopii. Jatkossa osallistumisoikeutta oppitunneille on helppo muuttaa ja vaihtaa hallintapaneelista.

Uusi tiivistetty lukujärjestys mahdollistaa sen, että yhdessä lukkarin aikaikkunassa on paljon enemmän gamereitä ja tietenkin myös pelikasvattajia eli geduja. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi enemmän hälinää tai häiriöitä. Päinvastoin! Malli mahdollistaa joustavamman tavan tehdä pelikasvatusta ja löytää jokaiselle gamerille kiinnostavaa tekemistä ryhmien koostumuksia vaihtamalla. Näin myös gamerit oppivat tuntemaan useampia meidän pelikasvattajia ja luottamaan heihin. Ryhmäkoot pysyvät samana eli lisäämme aina tarvittaessa uuden gedun mikäli kyseiseen lukkarin aikaikkunaan tulee lisää uusia gamereitä.

Oppitunneille on myös mahdollista hypätä mukaan milloin vain ilman, että tarvitsee huolehtia siitä, että pääseekö mukaan kelkkaan. Ja jos haluaa mennä tauolle, niin mukaan pääsee senkin jälkeen helposti.

Uusi malli mahdollistaa sen, että oppitunneille ei ole olemassa samanlaisia ikäsuosituksia kuin vanhassa mallissa. Isommasta määrästä gamereitä pelikasvattajat muodostavat toimivia ryhmiä, joka ottaa myös gamereiden ikäjakautuman huomioon paremmin. Sinällään on vain rikkaus, että mukana on eri ikäisiä gamereitä, mutta pelit ja sisällöt asettavat ikähaitarille joitakin rajoituksia.

Oppitunnit kestävät saman kaksi tuntia, kuten aiemminkin, mutta varsinainen tarinallinen pelikasvatussisältö kestää 2x 45 minuuttia. Välissä on liikunnallinen paussi ja molemmissa päissä vartin (15min) kestävät lämmittely- ja jäähdyttely -osiot. Gamereiden on hyvä tulla hyvissä ajoin oppitunnille. Lämmittelyssä, joka alkaa 15 minuuttia ENNEN lukkarissa näkyvää aikaa, vaihdetaan kuulumiset ja ratkaistaan esim. gamerin mahdollisia teknisiä ongelmia. Jäähdyttelyssä voidaan saattaa loppuun kyseisen päivän tehtävät ja/tai kysellä gedulta vinkkejä kotitehtäviin tai muihin harrastukseen liittyviin asioihin. Tai höpötellä vaan ihan muita juttuja! Tällä pyritään tehostamaan pelikasvatuksellisen ja tarinallisen sisällön ohjaamista ja saamaan kaikille laadukkaampi pelikokemus, kun alusta ei mene sitä varttia muihin juttuihin.

Sisällöllisiä suuntautumisvaihtoehtoja on olemassa kolme ja kerron hieman niistä lisää.

Minecraft -oppitunnit

Minecraft on kaikista suosituin peli 7-12 -vuotiaiden parissa ja siksipä meilläkin on sille ihan oma suuntautumisvaihtoehto. Minecraft-oppitunneilla seikkaillaan yhdessä muiden gamereiden kanssa ja ratkotaan tarinan eteen tuomia tehtäviä. Osa gamereistä on kiinnostunut rakentamisesta ja hienojen projektien luomisesta meidän Minecraft-maailmassa. Se onnistuu myös! Ja jotkin gamerit haluavat luoda mediasisältöä muiden touhuista. Minecraft-oppitunneilla tämä kaikki on mahdollista. Ja jos mieli muuttuu, niin luultavasti löytyy sopiva porukka ja pelikasvattaja juuri omaa kiinnostuksen kohdetta varten.

Teknologia -oppitunnit

Ei Minecraftia unohdeta myöskään Teknologia-oppitunneilla. Kaveriksi tuodaan toki Roblox sekä muutama muukin ohjelmisto sekä peli. Minecraftin Redstone -versio on ahkerassa käytössä, kun tehdään älynystyröiden hieromista vaativia tehtäviä Sogversumissa. Ohjelmointitaitoja hiotaan Ubbu-nimisessä selainpohjaisessa ohjelmistossa tai Minecraft Education Editionissa. Serverin rakentajatkin löytävät täältä kaltaisiaan, omien pienpelien suunnittelijoista puhumattakaan!

Esports -oppitunnit

Jokaisella kunniallisella koululla on oma urheilujoukkueensa. Tylypahkalla oli omansa, joten tietenkin myös School of Gamingillä on omansa. He treenaavat taitojaan ja hiovat strategioitaan Esports-oppitunneilla. Koulustamme löytyy jo Fortnite- sekä Overwatch-joukkueet, mutta myös Valorant ja League of Legends -tiimit ovat muodostumassa. Gamerin tarvii vain nostaa käsi pystyyn oppitunnilla ja ehdottaa uutta peliä. Uskon, että kaikkien toiveisiin pystytään vastaamaan. Pelipäivänä lauantaisin Sog:n gamereitä tulee kannustamaan toivottavasti runsain määrin muita meidän gamereitä. Siinä auttaa tietenkin se, että esporttaajat muistavat mainostaa omaa joukkuettaan koulumme käytävillä ja viestintäkanavissa. Tämäkin on heidän tehtävänsä. Jokaiselle esportsista kiinnostuneelle gamerille löytyy oma roolinsa, jonka parissa aika vierähtää joutuisasti ja uutta oppien.

Ilmainen iltapäiväkerho Hengari

Joka arkipäivä klo 15-17 School of Gaming järjestää kaikille rekisteröityneille gamereille iltapäiväkerhoa. Sen nimi on Hengari. Siellä on oma ohjelmansa, joka tutustuttaa gamereitä erilaisiin yhteisöllisiin peleihin ja pelikulttuuriin sekä kartuttaa heidän tietämystään ja taitojaan. Mutta pääasia on kuitenkin hauskassa ja turvallisessa peliympäristössä, jossa aikuinen on aina läsnä ja helposti lähestyttävissä. Hengariin voit ilmoittautua täältä, jos et jo ole School of Gamingin jäsen ennestään. Se ei maksa mitään!

Itse pelistä ja tarinasta hieman…

School of Gamingissä edetään osallistumalla tarinaan. Tarinaa seuraamalla ja sen juonenkäänteisiin aktiivisesti osallistumalla pelaajan oma gamer-minä kehittyy. Sen kehittymistä voi seurata jokaisen pelaajan omassa gamer-profiilissa (toim.huom! ei vielä valmis), johon kaikki gamerin tekemiset ja saavutukset tallentuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pelaaja, eli gamer, ottaa osaa School of Gamingin oppitunneille, iltapäiväkerhoon, leireille ja muihin yhteisötapahtumiin. Kaikissa näissä on jaossa yty-pisteitä. Yty-pisteet ovat gamerin henkilökohtaisia pisteitä, joita keräämällä hän voi ansaita omaan gamer-profiilinsa suoritusmerkkejä ja nostaa omaa yty-tasoaan. Samalla kun hän kerää yty-pisteitä itselleen, kerää hän ytyä myös Sogversumille.

Yty on maaginen voima, joka ylläpitää Sogversumin maailmojen herkkää tasapainoa. Tekemällä asioita oikein gamerit keräävät itselleen yty-pisteitä ja samalla kartuttavat Sogversumin kokonaisytyä yhteisvastuullisesti. Sogversumin yty-määrä (sen puute tai runsaus) vaikuttaa episodin käsikirjoitukseen. Episodeille on käsikirjoitettu erilaisia loppuja ja jatkoja riippuen pääsevätkö gamerit tavoitteeseen eli onko ytyä riittävästi jonkin asian tapahtumiseksi. Tavoitteen toteutumista ja yty-määrää seurataan jokaisen gamerin omassa profiilissa ja SoGin eri kanavissa.

Pelissä Sogversumin ytyä voidaan käyttää erilaisiin hankintoihin, joista gamerit äänestävät demokraattisesti. He voivat myös tehdä ehdotuksia ytyn käytöstä Sogversumin kehittämiseksi. Ytyä kuluu jatkuvasti Sogversumin eri toimintojen ylläpitämiseksi. Ytyn keräämiseen voivat ottaa osaa kaikki soggilaiset, niin gamerit sekä gedut, kuin gamerien vanhemmatkin. Kaikki yhteisötapahtumat kartuttavat ytyä, mikäli vain paikalle tulee tarpeeksi osallistujia ja tapahtuman tavoitteet täyttyvät.

Tarinan etenemisestä ja Sogversumin maailman tapahtumista luodaan paljon sisältöä ja uudetkin tulokkaat pääsevät tarinan käänteistä helposti kärryille. Niinpä mukaan voi liittyä milloin vain. Kun hyppäätte mukaan toimintaan, niin saatte tietää lisää! Tässä vain pieni maistiainen…

Miten pääsee mukaan?

Mukaan pääsee maksamalla School of Gamingin lukukausimaksu. Tai jos haluat ilmaiseen Hengariin, niin voit rekisteröityä siihen tuosta samaisesta linkistä. Sen jälkeen gamerisi on virallinen School of Gamingin jäsen.

Maksu menee kuukausittain ja sen voi kätevästi lopettaa tai pistää paussille sivuston hallintapaneelista. Tervetuloa mukaan maailman cooleimpaan kouluun!

School of Gaming on vaikuttavuusyritys

Lopuksi vielä hieman SoG:n syvimmästä olemuksesta ja siitä mistä saamme oman yty-voimamme päivittäiseen puurtamiseen. Vaikuttavuusyrittäminen on reksin kirjoissa sellaista yrittämistä, jossa tuotetaan positiivista yhteiskunnallista vaikutusta käyttämällä hyväksi liiketalouden lakeja ja periaatteita. Emme ole kenenkään hyväntekeväisyyden varassa, vaan omilla kätösillä, tuotteilla ja palveluilla luomme ne taloudelliset edellytykset saada aikaan tuota mainitsemaani positiivista yhteiskunnallista vaikutusta. Emme maksimoi taloudellista voittoa harvojen taskuun, vaan maksimoimme yhteiskunnallista positiivista vaikutusta mahdollisimman monen hyväksi.

Mitä ne vaikutukset sitten ovat? Niitä on kaksi. Ensimmäinen on lasten ja nuorten ihmisyyden taitojen opetus laadukkaan pelikasvatuksen avulla. Toinen on uusien hajautettujen työllistymismallien luominen nuorille aikuisille. Ehkä vähän munkkilatinaa tuo jälkimmäinen, mutta se tarkoittaa siis sitä, että haluamme luoda pelikasvatuksesta varteenotettavan urapolun nuorille ihmisille. Tulevaisuudessa luomamme “gamerin polku” yhdistyy “gedu-polkuun” ja ties mitä muita polkuja, eli työllistymismahdollisuuksia, Pelien pelin ympärille muodostuukaan.

Rahalla menestykseen? Varo tällaisia pelimekanismeja

Maksaisitko enemmän menestyksestä vai yllätyksestä? Haluatko pelien opettavan lapsellesi, että menestykseen löytyy oikotie, kun vain vilauttaa korttia tai latoo käteistä tiskiin?

Ulkosuomalaiset lapset ja suomen kielen taito

Ulkosuomalaiset lapset ja suomen kielen taito ovat vanhemmille haastava yhtälö. Olisiko pelit ratkaisu kielitaidon ylläpitämiseen?

Liikuttava peli Pokémon Go

Pokémon Go on erityisen liikuttava peli! Suomessa pelaajia on yhteensä kymmeniä tuhansia. Lue miksi se on niin hyvä ja hyödyllinen harrastus!

Pelileiri verkossa vai kesäleiri skutsissa?

Pelileiri verkossa vai kesäleiri skutsissa? Kinkkinen kysymys! Jos School of Gamingin reksiltä kysytään, niin molempi parempi!

Pelaaminen on lapsen työtä

Pelaaminen on lapsen työtä. Jatkossa School of Gamingin toiminnassa ihmisyyden taidot ovat yhä enemmän keskiössä ja pidämme siitä huolen, että meidän kaikissa digitaalisissa harrastuksissa annetaan tilaa luovuudelle ja leikille.

Lakkovahti huolehtii lapsista verkossa

Lakkovahti huolehtii lapsista verkossa. Palvelussa pelikasvattajat vahtivat ja huolehtivat lapsista verkossa päivän aikana, jotta vanhemmat voivat huoletta keskittyä töihinsä.

Taloustaidot kehittyvät pelaamisen avulla

Pelaamalla lisää taitoja rahanhallintaan. Mitä hyötyjä pelaamisesta voi saada? Taloustaidot kehittyvät pelaamisen avulla.

Raha ja pelaaminen

Pelaamiseen, kuten muihinkin harrastuksiin, tarvitaan rahaa. Raha ja pelaaminen liittyvät olennaisesti yhteen.

Ohjelmointia lapsille – Näillä työkaluilla alkuun!

Haluaako lapsesi opetella ohjelmointia? Haluatko, että lapsellasi olisi perusymmärrys ja -taidot ohjelmoinnista pienestä pitäen?

Ikinä en oo maitoa juonut – enkä juo!

Pelikasvatuksemme yksi tärkeimmistä tavoitteista on auttaa gamereitä tunnistamaan, erottamaan, ilmaisemaan, ymmärtämään ja hyväksymään omia tunteita.