Tulevaisuuden ammatteja

Kun katselet lapsesi aherrusta koulutiellä, niin tuleeko mietittyä, että millaisessa maailmassa hän tuleekaan työskentelemään 2030-luvulla? Mitkä ovat niitä tulevaisuuden ammatteja?

Kun katselet lapsesi aherrusta koulutiellä, niin tuleeko mietittyä, että millaisessa maailmassa hän tuleekaan työskentelemään 2030-luvulla? Mitkä ovat niitä tulevaisuuden ammatteja? Valmistaako meidän nykyinen koulu lapsiamme kohtaamaan tulevaisuuden vai onko osa saadusta opista vanhentunutta jo ennen kuin sitä pääsee edes käyttämään missään?

Tekoäly, robotiikka ja nopeasti muuttuva ympäristö asettavat tielle hurjasti erilaisia kysymysmerkkejä, kun yritämme tirkistellä tulevaisuuteen päin. Vanhemmat joutuvat tekemään jo varhaisessa vaiheessa valintoja oppiaineiden (esim. kielivalintojen ja valinnaisten aineiden) suhteen ilman, että heillä on käytössä kauhean paljon tietoutta ja faktoja niiden tarpeellisuudesta tulevaisuuden maailmassa.

Uskoisitko, että tulevaisuudessa ammattina voi olla esimerkiksi henkilö, joka luo ikäihmisille yksilökohtaisia suunnitelmia varjellakseen heitä ilmastonmuutoksen aiheuttamilta ongelmilta, kuten äärimmäisiltä sääilmiöiltä. Entä miltä kuulostaa avaruusturistiopas? Tai drone-taiteilija, joka luo drone-parvista audiovisuaalisia esityksiä (kun ilotulitukset eivät ole enää sallittuja)…

Reksi apuva! Keräsin oheen listaa mielenkiintoisista tulevaisuuden ammateista. Ehkä sen läpikäyminen antaa pientä vinkkiä vanhemmille, että millaisia taitoja ja tietoja meidän tulevaisuuden ammattilaiset, meidän nykyiset lapsemme, tarvitsevat. Ja on hyvä muistaa, että eivät kaikki ammatit mihinkään häviä. Toimintaympäristö saattaa vain muuttaa muotoaan. Tässä YLE:n artikkelissa mennään hieman syvemmälle aiheeseen.

Mitään kristallipalloa ei ole kellään olemassa, mutta on tiettyjä taitoja, jotka eivät koskaan mene pois muodista. Ei edes 2100-luvulla! Esimerkiksi empatia ja tunnetaidot, kommunikaatio-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, luovuus ja kriittinen ajattelu, logiikka- ja ongelmanratkaisukyvyt. Näiden taitojen opiskeluun, kun uhraa pienenä aikaa, niin lopputulema ei voi olla huono. Se on fakta ja tämän päälle voi valintojansa perustaa.

Ja juuri näitä taitojahan me tahdomme School of Gamingin opintiellä, eli meidän “Gamerin polulla”, lapsille opettaa.

Oheinen lista pitää sisällään reksin omasta mielestä mielenkiintoisia tulevaisuuden jobeja, jotka eivät kuitenkaan ole ihan mielettömän kaukaa haettuja ja marginaalisia juttuja. Lisää siistejä ammatteja löytyy muun muassa 100 Jobs of the Future -sivulta.

  1. Pelikasvattajat ja digitaalisen nuorisotyön tekijät
    No niin. Enhän voinut olla laittamatta heti kaikista siisteintä alkuun. Pelikasvattajat, joita School of Gamingin koulun käytävillä pyörii jo toista sataa, ovat jo nyt unelma-ammatti monelle. Pelikasvatus voidaan lukea yhdeksi digitaalisen nuorisotyön osa-alueeksi ja koko ala tulee tulevaisuudessa kasvamaan suuresti. Nuorisotyöntekijöiden on oltava siellä, missä nuoretkin ovat. Eli verkossa.
  2. Yhteisömanagerit ja alustamoderaattorit
    Alustatalous luo suuren tarpeen joukolle ihmisiä, jotka huolehtivat alustan käyttäjien tarpeista, pitävät yllä järjestystä, moderoivat keskustelua tai sisältöä ja ovat ensimmäinen yhteys käyttäjien ja palvelun tarjoajien välillä. Myös School of Gamingille on syntyy tällaisia työpaikkoja tulevaisuudessa useita.
  3. Tulevaisuuden mediatuottajat
    Mikrovaikuttajat, influensserit ja tubettajat eivät mene heti pois, mutta sun telkkari luultavasti menee. Pois, pois! Mediakenttä muuttaa muotoa ja uusia kanavia syntyy laadukkaille sisällöille. Virtuaalitodellisuus ja metaverse tulevat olemaan tulevaisuuden mediatyöntekijöille ominta ympäristöä. Tilalle tulee toki oikeiden ihmisten lisäksi animoituja bottipersoonia. Mutta niidenkin takaa löytyy uusia ammattinimikkeitä.
  4. Etänä toimivat hoiva-alan ja henkilökohtaisen kehityksen palveluntarjoajat
    Etä-personal trainer, etä-hoitajat, etä-ravintoneuvojat ja vastaavat tulevat lisääntymään räjähdysmäisesti seuraavina vuosikymmeninä. Puhutaan paljon, että lääkärien määrä tipahtaa, sillä tekoäly pystyy antamaan paljon parempia diagnooseja. Kirurgitkin tekevät työnsä etäkonttorilta käsin. Hoitajia me silti tarvitaan vielä, niin etänä kuin lähihoitajina. Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea muuta syntyy!
  5. Logistiikka-alan järjestelijät
    Robottivarastot ja itseohjautuvat autot tekevät monesta logistiikka-alan ihmisestä työttömän. Mutta myös uusia ammattinimikkeitä syntyy. Niitä ovat erilaiset ajojärjestelijät ja reittien optimoinnista vastaavat valvojat ja huoltotoimenpiteitä tekevät henkilöt. On kihelmöivä ajatus, että kompuutterin ruudulta hoidetaan maailman logistiikka ilman yhtäkään ihmiskuskia.
  6. Älykodin suunnittelijat ja digimuotoilijat
    Veikon Konehallin myyjä luukuttaa sulle kaikki maailman hilavitkuttimet, jos marssit sinne tänään lompsa ojossa. Tulevaisuudessa kamat voi ostaa vain netistä, ne ovat personoituja ja haluat kaiken sopivan täydellisesti oman kotisi futuristiseen fengshuihin. No, ehkä reksi vähän revitteli tuossa. Ei me missään StarWars-mökeissä asuta kymmenen vuoden päästä. Mutta totisinta totta sen sijaan saattaa olla, että lisääntyvä äly kodissasi tarvitsee erilaisia asiantuntijoita huolehtimaan laitteiden yhteensopivuudesta, energiatehokkuudesta ja ekologisuudesta, käytettävyydestä ja sen sellaisesta. Elämme mielenkiintoisia aikoja!
  7. Metaversen eri ammatit
    Worldbuilder! Kuulostaa aika korskilta ammattinimikkeeltä, eikö? Nimeni on Mikko, olen maailmojen rakentaja. Mutta itse asiassa myös School of Gamingillä löytyy jo oma worldbuilder. Rakennamme lapsille uusia seikkailuja ja niitä varten uusia maailmoja Minecraftin virtuaaliseen todellisuuteen. Meillä on myös oma “tarinankerhoja” -ammattinimikkeenä. Niitäkin tarvitaan lapsia varten. Metaversen voisi löyhästi määritellä Internetin, virtuaalisen ja jatketun todellisuuden yhteispaketiksi. Ongelma on, että sitä on vähän vaikea määritellä ja uudet teknologia kehittyvät vauhdilla. Varmaa on, että metaversen ympärillä on tulevaisuudessa paljon erilaisia ammatteja.
  8. Robotiikka- ja tekoälyalan eri ammatit
    Vaikka robotit jyrää meitin monessa paikassa, niin ei tässä vielä mitään Terminaattorin Skynettiä ole kukaan rakentamassa. Tarvitaan paljon ihmisiä robotiikan ja tekoälyn pariin kehitys-, opetus-, valvonta- ja huoltotöihin.
  9. Dataetsivät ja data-analyytikot
    Haluaisitko olla dataetsivä? Tietojenkäsittely muuttaa muotoaan, mutta ihmisiä tarvitaan tekemään yhä selkoa valtavista tietomääristä vaikka sitten tekoälyn opettajana tai analyytikkona sekä löytämään uusia näkökulmia datan hyödyntämiseen ja kehittämään uusia palveluita ja tuotteita datan avulla.
  10. Yhdyskuntasuunnittelijat ja -insinöörit
    Pyöräily on parasta! Ja ihmiset alkavat ymmärtämään, että lihasvoimin liikkumalla tulee samalla hoitaneeksi omaa terveyttään. Vielä kun päättäjätkin ymmärtäisivät tämän paremmin. Mutta tulevaisuudessa tarvitaan ihmisiä suunnittelemaan ympäristöjä ihmisiä varten, eikä autoja varten. Yhdyskuntasuunnittelijat ja -insinöörit rakentavat tulevaisuuden kaupungeista terveellisempiä, viihtyisämpiä ja ekologisesti kestävämpiä.
  11. Eettisesti kestävä elämäntyyli luo uusia ammatteja
    Kestävien ja uusiutuvien energiaratkaisujen ekspertti, lähiruoka-asiantuntija, jätehuollon ja kierrätyksen henkilökohtainen neuvoja, eettisen elämäntavan ja ostokäyttäytymisen guru. Nämä kaikki voivat olla hyvin suosittuja ammattinimikkeitä tulevaisuudessa. Ja hyvä niin! Maailmasta tulee parempi paikka, kun lakkaamme kuluttamasta yli tarpeen.

Aika hienoja uravalintoja meidän lapsilla tiedossa tulevaisuudessa. Niihin voi valmistautua jo nyt, vaikka School of Gamingin kerhoissa 😉

Rahalla menestykseen? Varo tällaisia pelimekanismeja

Maksaisitko enemmän menestyksestä vai yllätyksestä? Haluatko pelien opettavan lapsellesi, että menestykseen löytyy oikotie, kun vain vilauttaa korttia tai latoo käteistä tiskiin?

Ulkosuomalaiset lapset ja suomen kielen taito

Ulkosuomalaiset lapset ja suomen kielen taito ovat vanhemmille haastava yhtälö. Olisiko pelit ratkaisu kielitaidon ylläpitämiseen?

School of Gamingin uusi toimintamalli

School of Gamingin uusi toimintamalli esittelyssä. Mukaan pääsee ilmaiseksi, mutta kaiken hyödyn saa irti lukukausimaksun maksamalla.

Liikuttava peli Pokémon Go

Pokémon Go on erityisen liikuttava peli! Suomessa pelaajia on yhteensä kymmeniä tuhansia. Lue miksi se on niin hyvä ja hyödyllinen harrastus!

Pelileiri verkossa vai kesäleiri skutsissa?

Pelileiri verkossa vai kesäleiri skutsissa? Kinkkinen kysymys! Jos School of Gamingin reksiltä kysytään, niin molempi parempi!

Pelaaminen on lapsen työtä

Pelaaminen on lapsen työtä. Jatkossa School of Gamingin toiminnassa ihmisyyden taidot ovat yhä enemmän keskiössä ja pidämme siitä huolen, että meidän kaikissa digitaalisissa harrastuksissa annetaan tilaa luovuudelle ja leikille.

Lakkovahti huolehtii lapsista verkossa

Lakkovahti huolehtii lapsista verkossa. Palvelussa pelikasvattajat vahtivat ja huolehtivat lapsista verkossa päivän aikana, jotta vanhemmat voivat huoletta keskittyä töihinsä.

Taloustaidot kehittyvät pelaamisen avulla

Pelaamalla lisää taitoja rahanhallintaan. Mitä hyötyjä pelaamisesta voi saada? Taloustaidot kehittyvät pelaamisen avulla.

Raha ja pelaaminen

Pelaamiseen, kuten muihinkin harrastuksiin, tarvitaan rahaa. Raha ja pelaaminen liittyvät olennaisesti yhteen.

Ohjelmointia lapsille – Näillä työkaluilla alkuun!

Haluaako lapsesi opetella ohjelmointia? Haluatko, että lapsellasi olisi perusymmärrys ja -taidot ohjelmoinnista pienestä pitäen?