Sommaren är här – Opitaan kieliä pelaamalla

Sommaren är här - Opitaan kieliä pelaamalla

Ehkä yleisimmin tiedossa oleva pelaamiseen positiivisesti yhdistetty juttu on kielitaidon vahvistuminen pelaamisen ja pelien avulla. Ja eipä se mikään vähäinen juttu olekaan! Varsinkin, kun kielen oppimisen kautta avautuu portit monipuoliseen henkilökohtaiseen kasvuun ja ymmärryksen lisääntymiseen.

Reksin elämää tietokonepelit ovat rikastuttaneet jo kultaiselta 80-luvulta alkaen, kun ohjekirjoja plarattiin sanakirjan kanssa, jotta päästiin pelissä alkuun ja eteenpäin. Internetin ja kotimaisen pelijournalismin loistaessa poissaolollaan kotiin tilattiin englanninkielisiä pelilehtiä, joita tankattiin puhki asti. Ihminen oppii mitä vain, kun on motia. Kiinnostus kantaa pitkälle, pakonomainen tekeminen tyssää jossain vaiheessa.

Joskus oppimiseen tarvitaan välikappaleita, jotka tuovat motivaation esiin ja itse oppiminen livahtaa sisään, kuin varkain. Pelit ovat mainio tällainen välikappale esimerkiksi juuri kielten opiskelussa.

Tässä listattuna muutamia syitä miksi kielten oppiminen pelaamisen avulla on niin tehokasta:

1. Positiivinen mielleyhtymä

Pelit saavat aikaan positiivisen mielleyhtymän oppimiseen. Jos ehdotat lapselle, että opetellaanko kieltä pänttäämällä Nya Vindarin kielioppikirjaa vai pelaamalla Minecraftia ruotsiksi, niin kumman vaihtoehdon kohdalla luulet hänen nostavan molemmat kätensä pystyyn?

2. Sisällön ja tarinan avulla oppiminen

Sanoja ja kielioppia opitaan samalla kun tarina vie eteenpäin ja sisältö tempaiseen pelaajan mukaansa. Opitaan tekemällä. Learning by doing.

3. Palkitsemismekanismit

Pelin maailma pakottaa hellästi oppimaan kieltä palkitsemalla pelissä etenemisen. Pelaaja saa uusia kykyjä, tasoja, rahaa, kokemusta ja etenemisreittejä toimimalla oikein. Ja oikein on hankala toimia, jos ei ymmärrä mitä pelissä pitää tehdä tai mitä siinä kerrotaan.

4. Toisto

Pelit eivät päästä pelaajaa helpolla, vaan pelissä mestariksi pääseminen vaatii paljon toistoa. Samalla toiston kautta päähän jää pelimekanismien lisäksi sanat, lauserakenteet ja kielioppi. Myös pelien valikot ja mekanismit toistavat tiettyjä fraaseja ja sanoja. Nämä jäävät päähän ikuisesti. Game over! Finish him!

5. Opi tai kuole!

Karusti sanottu, mutta peleissä pelihahmolla on henki höllässä, jos pelaaja ei opi tai ymmärrä kaikkea vihjeitä ja vinkkejä, joita hänelle pelissä annettaan. Tämä, jos jokin, lisää pelaajan motivaatiota ottaa selvää pienimmistäkin yksityiskohdista, jos se vain auttaa häntä pääsemään pelissä eteenpäin.

6. Läksyjen tekeminen = pelaaminen

Jos läksyjen tekeminen on pelaamista, niin ne läksyt eivät ikinä jää tekemättä! 😁

7. Nykyajan kirjekaverit ovat pelikavereita

Ennen meillä oli kansainvälisiä kirjekavereita. Nyt kansainvälisiä kavereita löytyy pelien avulla ja heille lähetetty viesti menee perille sekunneissa, ei viikoissa. Verkossa syntyneet ystävyyssuhteet ovat ihan yhtä aitoja kuin perinteisestikin syntyneet ystävyydet. Niitä ei saa vanhempienkaan väheksyä. Ja kielitaito karttuu yhteisen peli-innostuksen parissa touhutessa.

Muuta huomionarvoista

Suomalaisten nuorten kielitaito yksipuolistuu. Englanti on monille ainoa vieraskieli, jota he opiskelevat ja oppivat puhumaan. Tämä ei välttämättä ole riittävä osaamistaso tulevaisuuden työelämässä ja varsinkin Euroopassa, jossa englannin kielen merkitys tulee vähenemään. This is not good! Mutta keine Sorgen! Vaikka monet pelit julkaistaan ensisijaisesti englanniksi, niin peliyhteisöjä löytyy kaikilla maailman kielillä. Ja koska englannin oppiminen pelien avulla tapahtuu helposti ja tehokkaasti, niin tällöin koulussa voi keskittyä opiskelemaan jotain toista kieltä.

School of Gamingissäkin pidetään kerhoja suomen ja englannin lisäksi ruotsiksi, saameksi, espanjaksi sekä viittomakielellä.

Kesällä 2021 järjestetään School of Gamingin ensimmäiset kansainväliset Minecraft-leirit. Ohjauskielenä on englanti ja leiriläiset tulevat kaikkialta Euroopasta. Käy tutustumassa leiriin tästä. Huhtikuun loppuun asti koodilla “gamerinkesä25” saat 25%:n alennuksen leirin hinnasta.

Tutustu myös meidän englanninkieliseen lauantaikerhoon!

Minecraft-kesäleirit ovat kuin interaktiivisia näytelmiä

Minecraft-kesäleirit ovat kuin interaktiivisia näytelmiä. Reksi ja Kanslisti-Niina yhdessä päägedumme Aleksi "Kala" Höylän kanssa olemme laittaneet leirikonseptit uusiksi ja uusia sisältöjä tiikerin lailla tankkiin.

Lapsistamme ei tule zombeja – Ruutuaika, peliaika vai ohjattu pelikasvatus?

Reksille on tullut paljon kyselyjä lasten kokonaisruutuajasta ja ennaltamäärätystä peliajasta. Mikä on oikea tapa? Ja reksi rientää apuun!

6 tapaa miten lapsesi oppii pelaamalla Minecraftia

Miksi Minecraft Education Edition on ylivertainen opetuspeli? Tässä reksin blogissa avataan 6 tapaa miten lapsesi oppii pelaamalla Minecraftia.

Gamerin ja vanhemman välinen peliturvadiili

Gamerin ja vanhemman välinen peliturvadiili on sopimuspohja, jonka avulla voit parantaa verkkoturvallisuuteen liittyviä asioita perheessäsi.

Mitä ihmettä se School of Gaming oikein tekee?

Ihmetekoja hyvinkin! Saamme lapset oppimaan uusia asioita ilman, että he edes huomaavatkaan sitä. Teemme oppimisesta hauskaa ja motivoivaa.

Viisi ohjetta vanhemmille aiheesta Youtube ja lapset

Reksi ottaa kantaa lasten Youtuben katsomiseen ilman kukkahattuilua tai nipottamista ja antaa viisi ohjetta vanhemmille aiheesta Youtube ja lapset.

Kuinka paljon on liian paljon?

Reksi on saanut postia ja kyselyitä vanhemmilta, että kuinka paljon olisi sopiva määrä antaa lapsen pelata viikossa - "Kuinka paljon on liian paljon?".

Miksi Pre-Esports? Miksi ei esports? 

Miksi Pre-Esports? Miksi ei esports? Esportsin rakenteelliset ongelmat korjattava. On aika tuoda yhteiskunnallinen missio ja vastuu e-urheiluun!

10 syytä miksi pelata joukkueessa eikä yksin

Tässä artikkelissä esitetään 10 syytä miksi pelata joukkueessa eikä yksin. Yhteisöissä on voimaa ja 1+1 on enemmän kuin 2.

Pelivinkkejä vanhemmille: Silmäniskumurhaaja Among Us?

Vanhassa vara parempi? Pelivinkkejä vanhemmille: Silmäniskumurhaaja Among Us? -blogi katsastaa yhden nuorison hittipeleistä.