Lapsistamme ei tule zombeja – Ruutuaika, peliaika vai ohjattu pelikasvatus?

Mikä toimii? Peliaika, ruutuaika vai ohjattu pelikasvatus? Fanipostin seassa reksille on tullut paljon kyselyjä lasten kokonaisruutuajasta, ennaltamäärätystä peliajasta ja onko hyvä komentaa laittamaan pelit ja pillit pussiin, kun potut on jo lautasella, vai miten homma olisi hyvä hoitaa…

Hyviä kysymyksiä ja oleellisia arjen probleemia, joihin reksiltä saattaa irrota jotain apua. Mutta myös muut ovat asiasta kiinnostuneita aina yliopistojen kätköissä vaeltavia kalpeanaamaisia tutkijoita myöten.

Koulurakennuksemme kirjastossa eräänkin koulupäivän jälkeen istuskellessani ja rentoutuessani kurotin kättäni ohi lahjaksi fanipostissa saamani suklaarasian ja tartuin vuosina 2013-2017 tehtyyn ja vasta julkaistuun tutkimukseen media-ajan vaikutuksesta lasten käyttäytymiseen mittausvälin aikana. Seuranta aloitettiin kyselytutkimuksin lasten ollessa 18kk vanhoja ja sitä jatkettiin 5-vuotiaaksi asti.

Nostan tähän muutaman mielenkiintoisen tuloksen tuosta tutkimuksesta. Eikä tarvitse nyt pelästyä näistä. Lapsista ei ole tulossa zombeja. Pidetään heistä tietenkin huolta, eikä jätetä pelikasvatusta “herran haltuun”, kuten reksin mummo tapasi sanoa.

Tutkimuksen tuloksista selviää, että 95% viisivuotiaista lapsista vietti eri medialaitteiden parissa yli suositellun ajan per päivä. Tutkimuksen, jonka otos oli n. 700 lasta, mukaan lisääntynyt ruutuaika 5-vuotiaiden parissa linkittyi lisääntyneeseen riskiin lapsen saada erinäisiä psykososiaalisia oireita. 18kk:n iässä altistuminen selvästi normaalia pidemmälle ruutuajalle lisäsi riskiä kaverisuhteiden solmimiseen liittyville vaikeuksille 5-vuotiaana 1,59 -kertaisesti

Tutkimuksessa mitattiin siis kaikkien digitaalisten laitteiden ääressä vietetyn ajan vaikutuksia. Huomionarvoista oli, että tutkimuksen mukaan pelien vaikutus tuohon lisääntyneeseen riskiin oli vähäisempi, kuin mitä tv-ohjelmien (tai youtube, yms.) katselulla. Tutkimuksen tekijän lastenpsykiatri Juulia Paavosen mukaan tutkimuksessa pelaamisen ja muun ruutuajan erottaminen tuottikin tämän mielenkiintoisen havainnon: “Pelaaminen tässä iässä ei juurikaan ollut yhteydessä psykososiaalisiin oireisiin. Riskien lisääntyminen tuli nimenomaan muusta ruutuajasta.” Ylekin kirjoitti artikkelin tutkimuksesta.

Vaikka School of Gamingin gamerit ovatkin vanhempia kuin tutkimuksessa, niin ei liene liian hullua olettaa, että pitämällä huolta siitä, että pelaaminen ei lähde lapasesta, turvaamme lastemme hyvinvointia myös aikuisella iällä. Samaan hengenvetoon voisin myös todeta, että luultavasti laadukkaan pelaamisen hyödyt voittavat potentiaaliset haitat moninkertaisesti. Huom! Siis LAADUKKAAN pelaamisen hyödyt.

Ja tästäpä päästään takaisin niihin kysymyksiin, jotka saivat reksin alunperinkin tarttumaan tuohon suklaarasiaan. Eiku, tutkimukseen.

Tein teille tällaisen vertailun, jota ei ole vertaisarvioitu tutkijoiden toimesta yliopistojen tutkimusbunkkereissa. Se perustuu omaan loogiseen päättelyyni ja toimii toivottavasti teille apuna, kun mietitte kuinka parhaiten pitää pelaaminen kontrollissa siellä kotona.

Oikea, juuri Sinun perheellesi sopivin, ratkaisu on luultavasti jokin näiden kombinaatio.

PS. Jos reksin jutut kiinnostaa, niin liity viikottaisen Postia Reksiltä -kirjeen ylpeäksi ja etuoikeutetuksi tilaajaksi!

Liikuttava peli Pokémon Go

Pokémon Go on erityisen liikuttava peli! Suomessa pelaajia on yhteensä kymmeniä tuhansia. Lue miksi se on niin hyvä ja hyödyllinen harrastus!

Pelileiri verkossa vai kesäleiri skutsissa?

Pelileiri verkossa vai kesäleiri skutsissa? Kinkkinen kysymys! Jos School of Gamingin reksiltä kysytään, niin molempi parempi!

Pelaaminen on lapsen työtä

Pelaaminen on lapsen työtä. Jatkossa School of Gamingin toiminnassa ihmisyyden taidot ovat yhä enemmän keskiössä ja pidämme siitä huolen, että meidän kaikissa digitaalisissa harrastuksissa annetaan tilaa luovuudelle ja leikille.

Lakkovahti huolehtii lapsista verkossa

Lakkovahti huolehtii lapsista verkossa. Palvelussa pelikasvattajat vahtivat ja huolehtivat lapsista verkossa päivän aikana, jotta vanhemmat voivat huoletta keskittyä töihinsä.

Taloustaidot kehittyvät pelaamisen avulla

Pelaamalla lisää taitoja rahanhallintaan. Mitä hyötyjä pelaamisesta voi saada? Taloustaidot kehittyvät pelaamisen avulla.

Raha ja pelaaminen

Pelaamiseen, kuten muihinkin harrastuksiin, tarvitaan rahaa. Raha ja pelaaminen liittyvät olennaisesti yhteen.

Ohjelmointia lapsille – Näillä työkaluilla alkuun!

Haluaako lapsesi opetella ohjelmointia? Haluatko, että lapsellasi olisi perusymmärrys ja -taidot ohjelmoinnista pienestä pitäen?

Ikinä en oo maitoa juonut – enkä juo!

Pelikasvatuksemme yksi tärkeimmistä tavoitteista on auttaa gamereitä tunnistamaan, erottamaan, ilmaisemaan, ymmärtämään ja hyväksymään omia tunteita.

Tulevaisuuden ammatteja

Kun katselet lapsesi aherrusta koulutiellä, niin tuleeko mietittyä, että millaisessa maailmassa hän tuleekaan työskentelemään 2030-luvulla? Mitkä ovat niitä tulevaisuuden ammatteja?

Kuinka tunnistaa tubettajien ja influenssereiden negatiivinen vaikutus lapsiin?

Kuinka huomata ja estää päällisin puolin harmittomassa mediakanavassa oleva haitallinen sisältö, jonka esittää lapsille jopa idolin asemassa oleva henkilö? Kuinka tunnistaa tubettajien ja influenssereiden negatiivinen vaikutus lapsiin?