Videopeleillä työrauhaa – Eltel tarjosi työntekijöidensä lapsille pelikasvatusta

Koronaviruksen aikana etätyöskentelystä on tullut uusi normi. Monessa taloudessa ollaankin törmätty siihen, että lapset että vanhemmat ovat yhtäkkiä kotona koko päivän ja arjen pyöritys on tullut työn ohelle vahvemmin. Eltel keksi tähän haasteeseen luovan ratkaisun, pelikasvatusta- ja valmennusta lapsille.

Eltel on johtava pohjoiseurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja sähkö- ja tietoliikenneverkkotoimialalla.  He tarjoavat suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitopalveluista kokonaisvaltaisiin projektitoimituksiin saakka. Yrityksessä työskentelee noin 6,700 työntekijää ja heitä Suomessa on 1,500.

Mistä sitten lähti ajatus tarjota Minecraft-iltapäiväkerhoa ja Fortnite-valmennusta lapsille? Nina Gräsbeck Elteliltä kiteyttää: ”Halusimme työnantajana tuoda helpotusta työntekijöittemme arkeen tarjoamalla vastuullista ohjattua toimintaa koulujen ollessa suljettuna.” Eltel halusi auttaa koronasta aiheutuvien poikkeusolojen aikana ja he näkivät, että on tärkeää tarjota lapsille mielekästä tekemistä ja ohjattua toimintaa turvallisessa ympäristössä. Mahdollisuus toimintaan, johon pystyy osallistumaan kotoa käsin oli tärkeä osa valintaa ja pelikasvatus tuntui hyvältä idealta siihen. Tällä pystyttiin takaamaan lapsille kiinnostavaa tekemistä ja aikuisille rauha keskittyä omiin työtehtäviin. Gräsbeck suositteleekin palvelua muille ja kertoo, että ”pelikasvatus sujui mukavasti ja osallistuneista koko perhe on ollut tyytyväisiä.”

Kysyimme myös muutamilta osallistuneiden vanhemmilta toiminnasta ja palaute oli kaikin puolin myönteistä. Pelikasvatus- ja valmennus olivat olleet uusi tuttavuus, mutta niistä oli ollut apua etätöiden kanssa. Yksi vastanneista oli kuvaillut kokemusta erittäin positiivisena, lapsi sai mieleistä tekemistä ja vanhemmat saivat entisestään paremman työrauhan.

Valmennukset ja iltapäiväkerhot ovat oiva tapa tukea lapsen peliharrastusta. Minecraft-iltapäiväkerhon tarkoituksena on ohjata lapset mielenkiintoiselle seikkailulle verkon välityksellä taitavien pelikasvattajien johdattamina. Toiminta panostaa luovan rakentamisen ohella yhteistyötaitojen sekä positiivisen kommunikoinnin harjoitteluun. Fortnite-valmennus puolestaan painottuu tavoitteelliseen pelaamiseen ja toiminnassa pääseekin kehittämään omia teknisiä taitoja sekä toimimaan tiiminä. Valmennukseen sisältyy ohjausta ruokailun, hyvän unen sekä liikkumisen vaikutuksesta omaan pelisuoritukseen.

Gamerin ja vanhemman välinen peliturvadiili

Gamerin ja vanhemman välinen peliturvadiili on sopimuspohja, jonka avulla voit parantaa verkkoturvallisuuteen liittyviä asioita perheessäsi.

Mitä ihmettä se School of Gaming oikein tekee?

Ihmetekoja hyvinkin! Saamme lapset oppimaan uusia asioita ilman, että he edes huomaavatkaan sitä. Teemme oppimisesta hauskaa ja motivoivaa.

Viisi ohjetta vanhemmille aiheesta Youtube ja lapset

Reksi ottaa kantaa lasten Youtuben katsomiseen ilman kukkahattuilua tai nipottamista ja antaa viisi ohjetta vanhemmille aiheesta Youtube ja lapset.

Kuinka paljon on liian paljon?

Reksi on saanut postia ja kyselyitä vanhemmilta, että kuinka paljon olisi sopiva määrä antaa lapsen pelata viikossa - "Kuinka paljon on liian paljon?".

Miksi Pre-Esports? Miksi ei esports? 

Miksi Pre-Esports? Miksi ei esports? Esportsin rakenteelliset ongelmat korjattava. On aika tuoda yhteiskunnallinen missio ja vastuu e-urheiluun!

10 syytä miksi pelata joukkueessa eikä yksin

Tässä artikkelissä esitetään 10 syytä miksi pelata joukkueessa eikä yksin. Yhteisöissä on voimaa ja 1+1 on enemmän kuin 2.

Pelivinkkejä vanhemmille: Silmäniskumurhaaja Among Us?

Vanhassa vara parempi? Pelivinkkejä vanhemmille: Silmäniskumurhaaja Among Us? -blogi katsastaa yhden nuorison hittipeleistä.

5+5 – Pelikasvatusvinkkejä vanhemmille osa 2/2

5+5 - Pelikasvatusvinkkejä vanhemmille osa 2/2, jotta pelaamisesta saataisiin positiivinen voima perheissä. Tässä vinkit kutosesta kymppiin!

Sen seitsemän syytä opetella ohjelmointia

On tavattoman tärkeää, että lapset opettelevat ohjelmoinnin perusteet jo nuorena. Tässä sen seitsemän syytä opetella ohjelmointia.

Pelivinkkejä vanhemmille: Pelit ja tunnetaidot – Suru ja menetys

Monet lapset joutuvat valitettavan aikaisin elämässään kokemaan menetyksen tuoman hämmennyksen ja surun. Suosittelemme artikkelissa sopivia pelejä auttamaan lapsia vaikeiden tuntemusten ja tunteiden käsittelyssä.